Informaatiolukutaitoa tiukasti opintoihin linkitettynä

Luin eilen Irinan linkkivinkin pohjalta Aikalaisesta Kai Halttusen jutun "Hukkaan heitettyä opetusta". Ihan kyllä olen samaa mieltä Halttusen kanssa siitä, että tiedonhankintataitojen opettaminen ilman linkkiä omaan opiskelualaan ja sen kursseihin on lähes hukkaan heitettyä työtä. Varsinkin silloin, jos jo heti opintojen alusta lähtien muut opettajat ja ohjaajat eivät vaadi tiedonhankintaa (perus-Googlen lisäksi) ammatillisista ja tieteellisistä lähteistä ja lähteiden merkitsemistä. Perusopinnoissahan näitä taitoja harjoitellaan ja opetellaan, mutta aineopinnoista lähtien tämän pitäisi olla opiskelijoille jo ihan rutiinia kaikissa tekstimuotoisissa tehtävänpalautuksissa.

Miten tiedonhankinta ja -raportointi sitten saataisiin yhdeksi osaksi opintoja? Tiedonhankinnan osalta Halttusen neljä teesiä  ovat ihan toimivia:

"1. Tiedonhankinta on epämääräistä ja avointa. Tee tämä näkyväksi. Jos olemme aidosti etsimässä uutta tietoa, niin emme vielä hakuvaiheessa tiedä, mitä löydämme.

2. Sisällytä opetus aitoon tehtävään. Opiskelutehtävä rajaa ja antaa ideoita tiedonhankintaan ja auttaa arvioimaan tiedonhaun tuloksia.

3. Ymmärrä, että tiedonhankintaa ei voi oppia kerralla. Osaaminen kertyy vähitellen, sitä ei voi yliopistossakaan saavuttaa yhdellä kurssilla.

4. Tiedonhankinta on käsitteiden ja kielen ymmärtämistä, ei tietotekniikkaa. Nykyään ei ole ongelma löytää informaatiota. Eihän meidän edes tarvitse etsiä, kun me törmäämme siihen koko ajan. Ongelma on se, miten määritellään mitä tietoa tarvitaan ja millä hakusanoilla sitä kuvataan." (Halttunen 2012)

Ole Halttusen kanssa samaa mieltä kaikista näistä teesestä. Tuo viimeinen on mielestäni kuitenkin se vaikein. Opiskelijat eivät osaa ajatella käsitteitä, joilla sitä tarvitsemaansa tietoa hakisivat Googlen aikakaudella. Kun Googleen kirjoittaa sanan kuin sanan, saa miljoonia viitteitä. Tilanne ei olekaan sama suurimmassa osassa kirjaston tietokantoja tai kirjoja ja tämä aiheuttaa hämmennystä. Kun kirjaston tietokannasta saa tulokseksi kolme kirjaa, jotka kaikki käsittelevät haettua aihepiiriä, ollaan sitä mieltä, että mitään ei löytynyt. Onko tiedonhakijoista tullutkin määrää enemmän kuin laatua arvostavia? En ollenkaan ole sitä mieltä etteikö Google ole hyvä tiedonlähde, käytän sitä paljon itsekin, mutta kun puhutaan tutkivista ja/tai tieteellisistä opinnoista, eikö lähteiltä voida vaatia ammatillisuutta, tieteellisyyttä tai sitä, että ne ovat virallislähteitä mieluummin kuin sitä, että viitataan blogeihin, wikipediaan tai firmojen www-sivuille?  Eivätkä ne perinteiset, painetut kirjatkaan minnekään ole kirjastosta kadonneet. Mutta jos painotamme jatkuvasti sähköisiä lähteitä, ne painetut kirjat menettävät merkityksensä ja ehkä ne painetut kirjat ja niiden määrät vähenevät. Edelleenkään esimerkiksi suurta osaa suomenkielisistä kurssikirjoista emme saa kirjastoon ostettua sähköisenä, vaikka haluaisimmekin. Käsittääkseni oman alan ammatilliset oppikirjat ovat kuitenkin se lähde, jonka pohjalle muuta tietoa sieltä tietokannoista ja verkosta lähdetään hakemaan?

Kirjastossa kaikilla on mahdollisuus opastukseen tiedonlähteille. Ja opiskelijan voi aina lähettää apua pyytämään ja perehtymään tiedonhakuun omaan kampuskirjastoonsa. Kirjasto auttaa mielellään. 

Lisäksi raportoinnin puolesta se, että niin opettajien kuin opiskelijoiden tulisi olla tietoisia oman korkeakoulun tieteellisen tai tutkivan kirjoittamisen ohjeistuksesta. Meillä SAMKissa nämä ohjeet ovat Opinnäytetyön ohjeessa. Sieltä löytyvät niin opinnäytetyön asettelumallit kuin ohjeita tekstiviitteiden ja lähdeluettelomerkintöjenkin tekemiseen. Jos jokainen meistä  pyytäisi opiskelijansa palauttamaan tehtävät tuosta opinnäytetyön asettelumallista tehtyyn pohjaan, tulisi tyylien ja asettelumallin käyttö tutuksi opinnäytetyötä ajatellen. Lähdeviittaukset myös saataisiin kuntoon ja plagiointiepäilytkin ehkä vähenisivät, kun opiskelija ymmärtäisi miksi lähteet on merkittävä näkyville ja miten. Tukea tähän opintojen alussakin varmasti tarvitaan ja yhteistyötä, mutta sitähän me olemme valmiita tekemään?

Kannattaa myös lukea samassa Aikalaisessa oleva Tiina Lankisen juttu "Tiedonhaku hakee paikkaansa". Tulee se opiskelijankin näkökulma asiaan selville. Saman olen tiedonhankinnan osalta kuullut monta kertaa meidän omilta opiskelijoilta, joten ei se tilanne ole meilläkään erilainen.

Lähteet:

Halttunen, V. 2012. Hukkaan heitettyä opetusta? Aikalainen 23.3.2012. Viitattu 27.3.2012. http://aikalainen.uta.fi/2012/03/

Hyötypelit

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tuokio, mutta jatkan kuitenkin lupaamastani aiheesta, eli Kristian Kiilin luennosta 15.2. Porin yliopistokeskuksessa.

Kiilin luento hyötypeleistä ja -pelaamisesta oli todella mielenkiintoinen! Aluksi saimme lyhyen yleiskatsauksen hyötypeleistä, lisäksi kuulimme oppimiseen ja pelaamiseen liittyvistä asioista ja siitä, mihin pelit soveltuvat. Kokonaisuutena hyvä yhteenveto pelien maailmasta ilman teknisiä asioita.

Kiili määritteli hyötypelin peliksi, jossa pelimekaaniikoita hyödynnetään opettamisessa tai jonkin asian muuttamisessa tai kehittämisessä. Pelien maailmassa Kiilin mukaan on mahdollista säilyttää innostus pitkäänkin vaikessa tai tylsässäkin asiassa. Pelaaja voi saavuttaa pelatessaan Flow-tilan, jossa pelaaja keskittyy täysin pelaamiseen ja antaa kaiken energiansa pelaamiseen jan usein menettää myös ajantajunsa. Tämä positiivinen flow-tila ruokkii oppimista (pelissä) juuri silloin, kun pelin haasteet ja pelaajan taidot ovat tasapainossa. Käytettävän tekniikan olisi myös oltava käyttäjän hallittavissa, että oppimisresursseja ei käytetä tekiikan oppimiseen ja hallintaan. Tällöin pelaaja selvittää asioita ja oppii huomaamattaan ja tutkii samalla omaa käyttäytymistään pelissä ja kehittää samalla taitojaan. Usein myös peleissä käytettävät Avatarit/virtuaalihahmot/pelihahmt ovat pelaajilleen tärkeitä. Pelaajat ovat valmiita tekemään työtä (=pelaamaan) hahmojensa kehittämisen eteen enemmän kuin itsensä eteen. Miksi emme siis hyödynnä tätä opetuksessa? Leikki on myös ihmiselle luontainen tapa oppia; lapset oppivat leikin varjolla tulevia taitoja samoin kuin eläinlapsetkin. Miksi siis pelit eivät voisi tukea myös oppimista elämän eri vaiheissa?

Vaikka luennossa puhuttiin pitkälle erilaisista tietokone tai konsolipeleistä, totesi Kiili, että digitaalisuus ei ole pelissä itseisarvo. Samoin voidaan hyödyntää esimerkiksi kortti- tai lautapelejä oppimisen tukena.

Kiili luetteli erilaisia hyötypeliryhmiä, joista laitan tähän vielä lyhyet määritelmät

• Liikuntapelit

Pelit, jossa yhdistäetään pelaaminen, liikkuminen ja oppiminen. Istuminen ei ole otimaalista oppimisen kannalta, joten tavoitteena on optimoida liikunnan ja ongelmanratkaisukykyjen välinen suhde niin, että ne tukevat toisiaan.

•  Mainospelit

Pelit, joissa mainokset ovat joko huomattava tai huomaamaton osa peliä, mutta vaikuttavat alitajuisesti.

• Tuottavuuspelit

Pelit, joiden tarkoituksena on tuoda lisäarvoa esimerkiksi ohjelmiston, tuotteiden tai palveluiden kehittäjille tai tehostaa työtä yhteisöllistämällä ja kilpailemalla keskenään. Lisäksi esimerkiksi pelit, joiden tuloksena suunnitellaan uusia tuotteita tai kilpaillaan omien ystävien kanssa.

Luennon lopulla kysymyksien kohdalla Kiili totesi erään luennon tärkeimmistä asioista: nuorille tulisi opettaa myös pelikriittisyyttä mediakasvatuksen näkökulmasta. Itse jäin miettimään, ymmärtävätkö nuoret, että peleillä voidaan vaikuttaa (ja vaikutetaankin) esimerkiksi heidän ostokäyttäytymiseensä? Keskustelin asiasta kotona, eikä ainakaan koulussa asiasta oltu puhuttu. Ehkä sekin olisi yksi asia, josta opettajien ja vanhempien pitäisi puhua?