perjantai 30. marraskuuta 2012

Tiedepuiston kirjastossa oltiin kuin Strömsöössä

Eilininen oli Tiedepuiston kirjastossa joulun avaus. Koko päivän oli hyörinää ja pyörinää, kun kirjastossa tarjottiin glögiä ja piparkakkuja perinteiseen tapaan. Iltapäivälle oli myös ohjelmaa: oltiin kuin Strömsöössä: askarreltiin koristeita vanhoista kirjoista ja lehdistä.

Aamupäivä ja päivä osoittivat sen, että kyllä glögi maistuu: 28 pulloa glögitiivistettä "keitettiin" glögiksi, eli kaiken kaikkiaan yli 50 litraa lämmintä glögiä kului päivän aikana. Piparkakkuja "tuhottiin" viitisensataa kappaletta ja kävijöitä oli noin neljäsataa! Ihan noin moneen kävijään emme edes osanneet varautua, vaan jouduimme hakemaan parikin kertaa lisää glögiä ja piparkakkuja. Ja päivä kului kuin siivillä. Oli todella kiva nähdä myös vähemmän kirjastossa käyviä henkilöitä glögillä.

Eikä päivä siihen päättynyt. Kun kello tuli 15 alkoi askarteluilta. Sekä henkilökuntaa että opiskelijoita kävi askartelemassa tähtiä, joulukuusia vanhoista kirjoista ja erilaisia lahjapakkauksia. Kivaa oli, itsekin tuli kokeiltua askartelua taas pitkästä aikaa. Onneksi Maijulla oli hyviä ohjeita ja sai myös hyvää ohjausta kun ei itse osannut... Voit käydä katsomassa ohjeita ja kuvia askarteluillasta kirjaston blogista osoitteesta http://samkkirjastouutisia.blogspot.fi/    vähän myöhemmin.http://samkkirjastouutisia.blogspot.fi/



Mikähän voisi olla Tiedepuiston seuraava tapahtuma perinteisenä Lainanpäivänä?

torstai 22. marraskuuta 2012

Joko Wordle on tuttu?

Wordle on nettipalvelu, jossa voit luoda tekstin tai sanojen pohjalta sanapilven, jossa sanat ovat kooltaan sen kokoisia kuin niiden määrä dokumentissa osoittaa. Värejä ja dokumentin kokoa voi muuttaa.

Esim. edellisen blogikirjoitukseni wordle näyttää tällaiselta:


Palvelu löytyy osoiteesta http://www.wordle.net/  ja sinne ei tarvitse rekisteröityä mitenkään erikseen.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Learning with iPad opettajille

Helsingissä pidettii tänään Learning with iPad-tapahtuma suunnattuna nimenomaan opettajille. Ohjelmassa (http://www.ilonait.fi/Learning-iPad-Nov19.html) oli paljon esimerkkejä nimenomaan iPadin ja sen appsien käytöstä opetuksessa. Useat esimerkit Tanskasta toivat esityksiin konkretiaa ja sellaisia käytännön asioita, jotka on otettava huomioon. Tietysti osasta ohjelmaa kuulsi läpi selvästi myyntipuhe, sehän päivän tarkoituskin oli, joten sen saattoi helposti ohittaa. Hyviä vinkkejä appseista tuli, osa oli selvästi suunnattu kyllä peruskoulun puolelle, mutta osa on ihan sovellettavissa korkeakouluihinkin.

Aika paljon korostettiin iPadin käyttöä nimenomaan henkilökohtaisena oppimisen välineenä. Se toisi käyttöön jatkuvuutta ja tuo laitteen silloin lähemmäksi käyttäjää.

Esimerkkikoulun ( Longfield academy, UK, n. tuhat oppilasta, iältään 9-15 v.) oppilaille oli jaettu henkilökohtaiset ipadit ja he itse ylläpitivät vanhempiensa kanssa, eli koulun it-tuki ei puuttunut asiaan ensikoulutuksen jälkeen. Opiskelijat saivat myös maksullisia appseja, joihin he saivat latauskoodin koululta. Muuten oppilaat hoitivat homman ihan itsenäisesti. Koulussa iPadiä käyttivät niin opetttajat kuin opiskelijatkin koko ajan, eli paljon videoitiin, haettiin tietoa, luettiin kirjallisuutta jne suoraan näytöltä. Mutta korostettiin myös, ettei laitteen käyttö ole itsetarkoitus, vaan sitä käytetään kun se sopii opetukseen. Tähän esimerkkiin liittyy mielenkiintoinen raportti iPadin käytöstä opetuksessa, löydät sen tästä: http://www.naace.co.uk/publications/longfieldipadresearch .

IPadille tuli taas paljon uusia apps vinkkejä, suurin osa kyllä maksullisia. Book creator for iPad oli tuttu, mutta en ollut sitä vielä ladannut, iBook Author Macille oli myös tuttu, mutta kun ei ole Macia... Sky view on ohjelma, jolla voi taivasta vasten katsella tähtien sijoittumista ja nimiä, Morfolla puolestaan voi muokata ja luoda kuvista kasvoja, joille saa myös nauhoitettua puhetta, eli tehtyä videon. Molemmat enemmän hauskoja kuin käyttökelpoisia opetukseen. Pages, Garage band, Numbers ja iMovie olivat maksullisia, mutta hyviä kaikki. Lisäksi esim Puppet Pals palvelulla voi luoda animaatiota. Näiden yhdistelmillä sitten pääseekinjo pitkälle.

Paljon puhuttiin myös tulevaisuuden työelämän tarpeista Future work skills 2020 raportin pohjalta (http://apolloresearchinstitute.com/sites/default/files/future_work_skills_2020_full_research_report_final_1.pdf ) ja siitä, miten oppimisympäristön, opettajan ja opiskelijan tulisi muuttua tulevaisuutta ajatellen. Ajattelemista, punnitsemista ja lopuksi vielä pähkinä: voiko BYOD (bring your own devices) toimia koskaan opetuksessa? Formaatit, laitteiden käyttö, ohjeet, jne kuka opettaja siihen pystyy ja tarvitseeko edes pystyä? Pitääkö laitevalinta tehdä siis koko oppilaitokselle ja voidaanko opiskelijoita vaatia hankkimaan jotkut tietyt laitteet opetukseen kuten kirjoissa tehdään?

Kommentteja?




maanantai 12. marraskuuta 2012

Mobiilioppimassa

Viime viikon tiistaina (6.11.) alkoi SAMKin Mobiilioppiminen nimellä kulkeva koulutus henkilökunnalle. Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille kokemus mobiilioppimisesta ja sen mahdollistamisesta omilla opintojaksoilla. Osallistujat saivat käytöönsä iPad-laitteen, jonka avulla sitten tutustutaan mobiiliuteen.  Päivään sisältyi myös Jari Multisillan luento mobiilioppimisesta ja verkko-oppimisesta. Paljon uutta ajateltavaa ja pohdittavaa taas jäi mieleen. Esimerkiksi

  • onko mobiilioppiminen verkko-opetuksesta erotettava alue vai jo osa sitä?
  • miten tekniset laitteet (esim. iPadit) voisivat auttaa opiskelijoita motivoitumaan ja sitoutumaan opiskeluunsa paremmin?
  • mobiilius oppimisessa voi olla sosiaalisen median välineiden käyttöä mobiililaitteilla
  • Suurimman osan tietokoneen kotikäytöstä voisi korvata tableettitietokone

Jos Jarin ajatukset mobiilioppimisesta kiinnostavat, voi hänen haastattelunsa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa katsoa YouTubesta.

Mobiiliopas on myös hyvä materiaali,jos mobiilioppiminen kiinnostaa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirjastoasiaa - pitkästä aikaa

Viime viikko ei ollut syyslomaa minulle - olin Helsingissä kolme päivää: kaksi päivää Kirjastoverkkopäivillä ja yhden STKS:n seminaarissa. Mielenkiintoista asiaa monista tutuista asioista, muta myös monta ihan uutta juttua.

Tiistain kirjastoverkkopäivien ohjelma painottui sähkökirjoihin, varsinkin iltapäivällä. Aamupäivällä kuulimme mm. Tutkimuksen tietoaineistot-hankkeesta, jossa mietitään mm. miten olemassa olevat ja tulevat tutkimuksen aineistot kootaan ja laitetaan saataville ja säilytetään tulevaisuuteen niille, jotka niitä tarvitsevat.
Iltapäivällä kuulimme mm. MLOL-palvelusta, mutta myös paljon kotimaisten e-kirjojen tilanteesta. PDA-malli (Patron Driven Acquisition) oli myös mielenkiintoista kuultavaa, etenkin sen osalta, miten sen avulla on pystytty säästämään hankintamäärärahoissa. Marja Hjeltin e-kirjaesityksen jälkeen kävin Kirjasto 10:ssä hakemassa kirjastokortin ja latasin kokeeksi ebib-palvelun kautta kotimaisia romaaneja lainaksi. Hyvä palvelu, kannattaa kokeilla! Sitä en ymmärrä, miksi tällainen on tehty Ellibsin rinnalle, aivan samanlaista täältä on ladata kirja lainaksi kuin muistakin palveluista! Ja samat ongelmat ensimmäisellä latauskerralla on kuin muidenkin palveluiden kanssa, aikaa ja vaivaa tarvitaan. Mutta sen jälkeen kirjojen lainaaminen onkin helppoa.. Apua ja neuvoja tähän varmasti tarvitaan, jos ei ole tottunut asentelemaan ohjelmia tietokoneelle ja rekisteröitymään ja aktivoimaan palveluja. Illalla kävin tutustumassa Helsingin yliopiston kirjaston uuteen Kaisa-kirjastoon virallisella tutustumiskierroksella. Hieno kirjasto kaikkine kerroksineen, terasseineen ja kahviloineen. Olisinpa opiskelija Helsingin yliopistossa, tarvitsisin kirjaston ja opetuksen lisäksi vain sängyn, jossa kävisin nukkumassa. Hieno paikka, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.  Jos haluat nähdä sisälle, suosittelen katsomaan tämän videon.

Keskiviikkona STKS:s seminaarissa kuulimme mielenkiintoista asiaa siitä, miten kirjastot tiloina ja ympäristönä, kirjastohenkilöstön osaaminen ja koulutus sekä kirjastojen aineistot ovat muuttuneet ja muuttumassa lähivuosina. Elämme kirjastolaisina suurten muutosten aikaa: kirjasto ei voi olla enää pelkkä kirjalainaamo (sähköisten tai painettujen), vaan meidän on vähitellen muututtava asiakkaiden kanssa. Ensimmäisessä esityksessä Terhi Vilkman kertoi Lasipalatsissa olevasta Kokeilupisteestä, jonka ideana on tuoda kirjastoasiakkaiden kokeiltavaksi arkea helpottavia innovaatioita. Esimerkkinä olivat peli, jolla lapset opettelivat kitaran ja iPadin avulla soittamaan kitaraa tai dosetti, joka huolehti, että lääkkeet saat siitä vain oikeaan aikaan.  J. Tuomas Harviainen kertoi puheevuorossaan pelien merkityksestä ja erilaisista pelaamiseen liittyvistä asioista. Ideana jäi mieleen larppauksen liittäminen kirjastonkäytön opetukseen. Sopisi myös tieteelliseen kirjastoon! Ari Haasion puheevuorossa tulivat esille kirjastoalan koulutuksen muutostarpeet. Miten opiskelijat ymmärtävät tulevaisuuden muutoksen ja esimerkiksi Facebookin, tai muiden sosiaalisen median välineiden merkityksen työnsä osana? Asiakkaat muuttuvat, meidän on muututtava mukana. Myös tietokoneen käyttötaitojen ja eri ohjelmistojen käyttötaitojen lisääntynyt osuus työstä on huomattu: kirjastoissa on osattava myös pelata, asentaa, ratkaista ongelmia, päivittää,... Lista on loputon! Veera Ristikartano nosti esiin hyvin muuttuvan ympäristön ja sen tarpeen. Hän kysyikin: " Onko meillä huono tuuri kun olemme sattuneet olemaan juuri nyt työelämässä, kun muutos on suurin?" Hyvä kysymys!  Hän nosti esille mm. television muutoksen. Televisio on ollut vähiten muuttuvia välineitä viime aikoina. Nyt kuitenkin televisionkin asemaa uhkaavat erilaiset palvelut kuten uusin tulija Netflix. TV:n katselija ei olekaan enää ohjelmiston suunnittelijoiden armoilla siinä, mitä katsotaan ja milloin vaan esimerkiksi Netflixissä (ja muissa vastaavissa palveluissa) katsoja voi katsoa mitä haluaa ja milloin haluaa. Vähitellenhän tähän suuntaan on menty tv-yhtiöiden omissakin palveluissa.  Onkohan tämä se seuraava iso muutos meidän elämässä? Ja mitenhän se vaikuttaa esim. tv-ohjelmien tuottamiseen, näyttelijöiden elämään, ja niin edelleen?
Päivän päätteeksi Pälvi Kaiponen esitteli ylpeänä uutta, uljasta keskustakampuksen kirjastoa Kaisa-talossa. Hieno kirjasto, jossa kävin siis tutustumassa jo tiistaina.Uusia ideoita ja ajattelua taas tuli, ja tietysti lukemista ;). Päivän esitykset löytyvät vähitellen täältä.

Torstaina kuulimme OpenAccess-julkaisemisesta. Uutena asiana ainakin minulle tuli Hirch indeksi. Myös tuo OA-julkaisemisen moninaisuus ja julkaisumaksut sekä vertaisarvioinnin erilaiset tavat olivat mielenkiintoista kuultavaa, kun en ole tuohon julkaisupuoleen viime vuosina enää paljon päässyt tutustumaan. Oulun yliopiston eGradu-projekti oli ihan uusi sovellus sille, miten gradujen tietoja ei tarvitsisi tallentaa eri paikkoihin useaan kertaan ja miten voitaisiin toimia yhtenäisesti laitosten erilaisista käytännöistä riippumatta.  Esimerkiksi opiskelijoiden murheen kryynin - pdf-tiedoston tekeminen oli tehty hyvin yksinkertaiseksi yhden www-sivun kautta. Myös se, että työ etenee palvelussa systemaattisesti ja käy myös automaattisesti Urkund-tarkistuksessa oli hyvä juttu. Kaikki tietävät, miten työ etenee, mitä kenenkin tarvitsee tehdä missäkin vaiheessa, oli loogista ja tieto siirtyi järjestelmästä toiseen. Päällekkäinen työ näytti olevan eliminoitu! Hieno systeemi. Mitenkäs saataisiin meillekin? Kannattaa katsoa ppt-esitys, jos aihepiiri kiinnostaa.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Verkkoja kokemassa

Viime viikon torstain ja perjantain olin Turussa Verkkoja kokemassa-tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin  ICT-talossa. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja monipuolinen, verkko-opetukseen liittyviä asioita käsiteltiin useilta eri näkökulmilta. Plagioinnintunnistusjärjestelmät, e-portfolio kyvyt.fi ja mielenkiintoinen paneeli yksityisyyden merkityksestä sosiaalisessa mediassa olivat mielenkiintoisia kokonaisuutena.
 
Plagiaatintunnistusjärjestelmiä on otettu viime aikoina käyttöön yhä useammissa yliopistoissa, esim. Helsingin yliopistossa, josta aihe pääsi ihan seitsemän uutisiin 21.9.  Turun yliopistosta kerrottiin kahden henkilön voimin, mitä on tehty plagioinnin estämiseksi ja miten plagioinnintunnistusjärjestelmää aiotaan systemaattisesti käyttää opinnäytetöiden tarkistukseen. Hyvää tietoa siitä, miten muualla toimitaan! Myös lause "plagiointi on yliopistodopingia" jäi mieleen.

Meilläkin Samkissa käytössä oleva ePortfolio kyvyt.fi:n soveltamisesta ja käyttöönotosta oli myös mielenkiintoisia ideoita. Minulle uutta oli, että kyvyt.fi palvelua voisi käyttää harjoittelun seurantaan ja raportoitiin:  opiskelija kirjoittaa viikoittan blogia harjoittelustaan ja ohjaaja kommentoi omalta osaltaan. Näin harjoittelua seurataan koko ajan, harjoittelussa opitut asiat tulevat dokumentoiduksi, eivätkä unohdu. Ja mikäli erillinen raportti tarvitaan, on opiskelijalla käytössään ehkä paremmat muistiinpanot kuin muutoin. Toimisko meilläkin?

Paneelikeskustelussa mietittiin kovasti käyttöehtoja, pilvitallennusta ja muutenkin yksityisyyttä sekä työ - ja yksityisminää. Minä en ainakaan voi esimerkiksi Facebookissa kovin tarkasti erottaa työ- ja yksityisminää. Pystyttekö te siihen?  Myös käyttöehtoisin sitoutuminen esim. Facebookissa oli keskustelun aiheena. En oikein osaa ihan kaikkea pelätäkään, tietysti järkevä täytyy olla esim. kommenttien ja valokuvien kanssa, mutta kohtuus kaikessa. Ja kyllä näistä asioista on opiskelijoillekin kerrottava, mutta järkevästi, ei pelkästään huonoja asioita korostaen.

Oikein jäi harmittamaan, ettei ehtinyt useampaan rinnakkaissessioon, niin mielenkiintoista ohjelmaa olisi ollut tarjolla! Tämä on kyllä ehdottomasti näitä parhaita kotimaisia tapahtumia verkko-opetuksen ympärillä.



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Verkko-opetuksen koulutuksista

selvennetäänpäs kerran vielä näitä verkko-opetuksen koulutuksia vähän. Verkko-opetuksessa SAMKissa on kolmen laisia koulutuksia:

1) Aloita verkko-opetus
Koulutus on tarkoitettu uusille verkko-opettajille ja kuuluu myös uusien opettajien perehdytysohjelmaan. Mukaan ovat tervetulleita myös verkko-opetusta aloittavat henkilöt. Tämä koulutus alkaa tänä syksynä 1.10 ja loppuu 20.12. Vielä siis ehtii mukaan halutessaan. Ilmoittautumiset katja.lempinen@samk.fi.

2) ePro-tietoiskut
Nämä tietoiskut ovat noin 1 -1,5 tunnin mittaisia eri kokonaisuuksiin keskittyviä tietoiskuja, jotka tulevat samalla sisällöllä kahdella peräkkäisellä viikolla. Syyskuun teemana oli Moodlen perusteet. Tietoiskut toteutetaan AC:ssa. Muiden tietoiskujen ajankohdat, sisällöt ja kirjautumisosoitteen löydät osoitteesta: http://www.samk.fi/opiskeluverkossa/3/syksyn_2012_epro-tietoiskut_4 . Näihin ei tarvita ennakkoilmoittautumisia, tulet vain paikalle.

3) Verkko-opetuksen asiantuntija-koulutus on kohdennettu aina johonkin uuteen verkko-opetukseen lilittyvään asiaan. Tänä vuonna teemana on mobiilioppiminen ja koulutus kestää marraskuun alusta huhtikuun loppuun. Koulutusta ei välttämättä toisteta samassa muodossa, vaan seuraavana vuonna teemana voi olla jokin muu, uusi teema ja koulutusta ei järjestetä välttämättä joka vuosi. Tämän vuoden esite on lähetetty koko henkilökunnalle sähköpostilla ja myös Yammerin kautta.

Mitä muuta koulutusta haluaisit? Otan vastaan innolla uusia ehdotuksia ja ideoita.